Suosittelijat: Tapiosta sanottua

Niin hankalaa paikkaa ei tullut, etteikö Tapion kanssa olisi löydetty siihen ratkaisua.

Raimo Harjunen

maakuntaneuvos

Tapsan arvot ovat kohdallaan, ne näkyvät vahvasti kaikessa tekemisessä arjessa ja siinä kuinka hän huolehtii läheisistään ja itsestään. Minkä hän lupaa sen hän myös tekee.

Tanja Haveri

sosiaaliohjaaja , sosionomi (amk)

Tunnen Tapion luotettavana, yhteistyökykyisenä ja talousvastuullisena luottamusjohtajana.

Jorma Hyytiä

Yrityksen nimi

Tapio oli esihenkilönä helposti lähestyttävä, kuunteleva ja ratkaisuihin yhteistyössä pyrkivä.

Taina Junttila

Sosiaali- ja terveysalan yksikön johtaja, SeAMK 2016-2020

Tapio on oleellisten näkijä ja varma vaikuttaja. Hänen päätöksentekonsa perustuu tietoon ja osaamiseen.

Hannu Katajamäki

aluetieteen professori, emeritus 

Tapiolla on aina tähtäin tulevaisuuteen. Hän on ihan konkreettisesti rohkea ja tinkimätön päätöksentekijä, jollaisia päätöksenteossa tarvitaan.

Minna Kivipelto

työelämäprofessori

Kuorolaulun maailmassakin Tapion paikka oli ensitenorin ensimmäisessä rivissä. Tapion näkemyksellistä sitoutumista olemme saaneet nauttia niin laulun soidessa kuin ulkomusiikillisestikin kuoroasioiden junailun parissa.

Tommi Niskala

musiikin maisteri, kuoronjohtaja 

Kokemukseni mukaan Tapio on asiantunteva osaaja, joka kykenee puoluerajat ylittävän yhteistyöhön Seinäjoelle ja maakunnalle tärkeissä asioissa.

Mikko Pukkinen

aluetieteen professori, kaupunkineuvos 

Hän suhtautuu lämpimällä empatialla ihmisiin ja elämään: Tapion pitkä kokemus haastavissa tehtävissä auttaa häntä pysymään rohkeasti asiassa.

Tapani Renko

sairaalapastori

Tapio on laajasti sivistynyt ja ratkaisukeskeinen: hän hahmottaa kokonaisuuksia eikä tartu lillukanvarsiin vaan vanhan sanonnan mukaisesti näkee metsän puilta.

Heikki Vierula

opetusneuvos 

Tapio on taitavasti toiminut Etelä-Pohjanmaan koulutuksen ja kulttuurin eturivissä. Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen Etelä-Pohjanmaalla tarvitsee avarakatseisia ja kehitysmyönteisiä päättäjiä.

Jorma Yli-Suomu

kunnallisneuvos

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita